heh… Moi… Moi vaan kaikki… Siit taitaa olla hetki kun astuin viimeksi lavalle…

Jos ei anneta sen häiritä vaan mä jatkan tästä sujuvasti kaiken maailman vääräoppisilla anglismeilläni, ok? 

Tääl on tapahtunut paljon ja oon kirjoittanut aika pitkän jutun jo kaikesta siitä. Aattelin nyt kuitenkin aloittaa tämän ajankohtaisuuksilla ja purkaa tuon tekstihirviön muutamaan osaan ripoteltavaksi sitten myöhemmin. Saanpa jotain tänne pos… Ei v**** kello o neljä yöllä… Kohta puol viis. Koitanpas tehdä tän sitten nopeesti…

Eli siis kasataanpas ajatus nyt nopiaa tähän jokseenkin luettavaan muotoon.

Tän postauksen nimi varmaan kertoo aika paljon. Pari viikkoa sitten oltiin kaverilla istumassa ja töllöstä tuli japanilainen ohjelma missä Japanilaisia rääkättiin saunalla, avantouinnilla ja extreme tempauksilla Suomessa. Siinä sitten esittelin ja kerroin asioiden oikeista laidoista, iski koti-ikävä kerralla aika rankasti…

Tosiaan en hakenutkaan lopulta siihen Vulcanus-ohjelmaan toiseksi vuodeksi tänne… En siis ihan vielä. Mulla on ollut täällä sairaan hauskaa. Sen lisäksi koen että olen oppinut itsestäni ja maailmasta todella paljon täällä eläessäni. Mun reissu alkaa kuitenkin jo lähestyä loppuaan *･゜ﾟ･*:.｡..｡.:*･’(*ﾟ▽ﾟ*)’･*:.｡. .｡.:*･゜ﾟ･* Juuri siitä syystä on aika virkistävää huomata, että koti-ikävä painaa. Ehkä se lähtö ei sitten ole maailman loppu… Eteenkin kun kuulin viisaammilta, että tänne kuulemma pääsee takaskin. Näyttäis myös siltä, että sekä keinot että mahdollisuudet on monet!

Suosittelen kaikille ehdottomasti ulkomailla asumista. On se sitten vaikka perhesyistä vain 3 kuukautta tai mitä tahansa se kannattaa. Niin ja siis en oikein pikaturismia laske vielä tähän hyötysarjaan mukaan. Se hetkeksi pysähtyminen vieraassa kulttuurissa avaa silmiä aivan uudella tavalla. Vaikka aika menisi vaan itkiessä eroja niin uskon, että pelkästään se oivallus miksi pitää (tai ei pidä) Suomesta tai suomalaisuudesta on aika arvokas. Itse olen tullut siihen tulokseen että rakastan sekä Japania että japanilaisia, mutta myös kotimaatani, sen kieltä ja kulttuuria sekä monia teitä. Siksi tässä alkaakin olla suureksi yllätyksekseni kova into päästä takaisin Suomeen Heinäkuun lopussa. Suurin surku tässä dualismissani vaan on se, että nämä rakkaat maat sijaitsevat 6000 kilometrin päässä toisistaan. Tulee vähän hankalaksi rampata niiden välillä. Onneksi tämä ei haittaa potentiaalisia urasuunnitelmiani, josta olen onnellinen ja INNOISSANI… Siitä lisää seuraavaksi (*^^*)

[Kello on jo puol viis… yhy yhy… urasuunnitelmat toiseen kertaan sitten]

Akateeminen deprivaatio tai oikeastaan vakuumi meinaa tappaa mut! Viimeksi vilkaisin kelloa 4 tuntia sitten… Uuden kielen opiskelu on toisaalta hyvin erilaista siihen nähden mitä Jyväskylän yliopistossa tein. Onnekseni pystyn löytämään todella mielenkiintoisia aasinsiltoja eteenkin kognitiotieteiden ja kauppatieteiden näkökulmasta. Ei mahdollista tulevaa kognitiotieteiden maisteria tosiaan ihan sattumalta kutsuta kanji (ne kiinalaiset vaikeet merkit 漢字) masteriksi omalla luokallaan… Jotakin oon oppinut oppimisesta ja aivoista siis! Tänään erehdyin osallistumaan nukkumaanmeno hetkellä keskusteluun FB:ssä joka lähti lingvistiikasta ja katosi jonnekin kognitiotieteen ja biolingvistiikan tuolle puolelle… Voihan naamapalmu siel jaettiin niitä linkkejä… Sitten minä poika luin ja katsoin videoita, samalla kun kävin keskustelua aiheesta. Mun aivot on vieläkin ihan liekeissä ja lemmenmehuissa… Tän kaiken innostamana mennään huomenna huviksemme yliopistolle hyvän jenkkikaverin kanssa brainstormaamaan uutta kieltä käyttäjä-tietokone rajapintaan lingvistisestä näkökulmasta xD …niin ja pänttäämään Japania tietenkin! Enkä malta odottaa! Vitsit kun ei tarttis nukkua… Tosiaan into oman alan opiskeluun ja valmistumiseen ei ole koskaan ollut näin kova. Täytyy tehdä vielä laskelmat ja suunnitelmat onnistuuko valmistunen parissa vuodessa kun täältä pääsee takas! Se ois suunnitelma ainakin kovasti, täytyy vaan katsoa miten haittaa se, että opintotukikuukaudet on poltettu jo melkein kokonaan… Niin ja vitsit kun ei tarttis nukkua…

Viel nopeesti raapaisen tuota nukkumattomuutta ja reflektoin. Mä oon aina ollut tosi huono nukkumaan, tuntuu että aivot rullaa aina parhaiten puolen yön jälkeen. Pentuna valvotti painajaisia ja valveunia, myöhemmin Internetissä norkuminen ja pelaaminen, nykyään… noita kahta ihan samaa… Mistä olen itseasissa äärimmäisen onnellinen! Tässä se mun unelmaura sijaitsee! … Mutta siis ihan sama kuinka väsynyt on tai mihin aikaan on herännyt niin yöllä lentää aivoissa kipunaa~  Tästä oli ihan konkreettista henkistä ja fyysistä haittaa viime lukuvuonna täällä. Junailujen takia piti herätä pari tuntia ennen ekan luennon alkua, että kerkesi edes paikan päälle… silti ei koskaan ollut aikaa aamupalalle. Siinä kun omaksumista vaativia läksyjä rupesi tekemään vasta yhden maissa yöllä usein mietti elämän mielekkyyttä… eteenkin sen pirun herätyksen ollessa noin viiden tunnin kuluttua jo siinä vaiheessa. Tai noh, aamulla herätessä ja siel luokkahuoneessa sitä mielekkyyttä vasta sitten miettikin. Tuli todistettua miten se lähes nukkumattomuus oikeesti murhas aika tehokkaasti kognitiiviset kyvyt… Oli aika vaikeeta välillä opiskella niin väsyneenä ja haittashan se kaikkee muutakin tietenkin. 

Ainoa lohtuni tässä on vertaistuki. Internet on aika pullollaan erilaisia lähteitä, missä keskustellaan 925 (nine to five) elämän mielekkyydestä ja järkevyydestä. Tästä typerästä industriaalisesta jäänteestä pitää päästä eroon jo pikku hiljaa… Ei me yökyöpelit välttämättä laiskoja yhteiskunnan hylkiöitä olla vaikka aamulla nukkuisikin mielummin pitkään. Sen aion todistaa konkreettisesti itse. Mua ei saa kyllä koskaan tuohon 925 (nite-to-five edelleen) helvettiin mukaan, jos ei työnantajat jousta niin sitten työllistän itseni.

Ja nonniin… Nyt se pirun kello on vartin yli viis yöllä… PAKKO MENNÄ NUKKUMAAN koska pitää herätä “ihmisten aikoihin” ja olla aktiivinen… Jupisen, nupisen ja kapinoin…

Nyt kello on jo varttii vaille kuus ku ei löytynyt oikeeta kuvaa! Öitä! /:D\